Jostain syystä kuitenkin ihmistä, joka avoimesti antaa (rakentavaakin) kriittiikkiä katsotaan kieroon. Jokainen meistä tietää varmasti sen purnaamisen määrään joka vallitsee työpaikalla jos asiat imaisee suoraan, turhia kiertelemättä. Rehellisyys maan perii?

Mistä ihmeessä Suomeen on pesiytynyt tämä naminami-posse, joka ei osaa kuin pönkittää toistensa egoja? (Enkä puhu nyt pelkästään tästä mainostoimisto-scenestä, se on ihan oma kappale josta ei kananta aloittaa ilman hyvää pulloa Calvadosta tai Islay-viskiä). Pelottavaa. Älkää vi**u yrittäkö niin paljon, tehkää välillä jotain.

[Englannin kielen sana ENTREPRENEUR on aika lailla eri kaliperiä kuin YRITTÄJÄ Suomessa. Ehkä siitä johtuu maassa vallitseva demarimeininki, jossa kaikki pitää saada valmiina pöytään.]

Melkein hellitti. Lupaan palata jalompii aiheisiin ensi kerralla. Puss&kram!

Toisaalta blogaaminen on juuri sen verran passé, että tällainen aikansa nähnyt wanha koira voi siihen tarttua. Myönnettäköön, että Henryn elämässä on myös nainen (as always) ja tämän tapauksen Ihanan Naisen jatkuva jauhaminen blogaamiseta on saanut minut melkein deliriumin partaalle.

Oletettavasti blogilla pitää olla jokin aihepiiri tai teema. Tämä oli helppo osuus. Tuurijuopon ja wannabe kulinaristin ominaisuudessa aiheeksi muodostunee  sekoitus Petri Nygårdin mainostamat “pillu, pullo ja pleikkari” (P.P.P). Tai tarkemmin ajateltuna kaksi ensimmäistä, toista painottaen. Pleikkaria kun ei juurikaan tule pelattua.

Myönnettäköön, että blogin nimen suhteen olisi voinut käyttää suurempaa flow-tilaa, mutta eihän kaikessa voi onnistua, eihän? Ignoranteille tiedoksi: Henry Chinaski on tietenkin Charles “Buk” Bukowskin alter-ego ja sopiva esikuva sekä tälle blogille että sen kirjoittajalle. 

Kokeilkaa muuten mitä google sanoo blogin nimestä.